Kiertoliike_FINAL-01

Kiertoliike-projektissa tehdään Päijät-Hämeen kiertotalousmalli ja sen pohjalta tiekartta kohti kiertotaloutta. Malliin kootaan tieto alueen biologisista ja teknisistä materiaalivirroista sekä palveluista. Palvelut voivat liittyä esim. uudelleenkäyttöön, korjaamiseen tai jakamistalouteeen. Kiertotalousmallin avulla tunnistetuista mahdollisuuksista vähintään viisi työstetään liiketoimintasuunnitelmiksi.

Kiertoliikkeessä toteutetaan lisäksi pilotteja ja demoja, joita ovat: toteutusmalli yhteisille demonstraatioympäristöille, kierrätysmateriaalikirjasto, täyden palvelun kierrätyskeskus, muotoiluprojektien protot sekä massalaitoksen toteuttamissuunnitelma. Projektissa haetaan myös kansainvälistä rahoitusta toiminnan laajentamiseksi.

Kiertoliike-projektin toteuttamisaika on 1.3.2016 – 31.8.2018 ja se toteutetaan Euroopan unionin aluekehitysrahaston tuella. Projektin hallinnoija on Lahden ammattikorkeakoulu ja toteutuskumppaneita ovat Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikkö, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, Muovipoli Oy ja Lahden Työn Paikka Oy.

Projektin uutiskirjeisiin voit tutustua alla olevista linkeistä:

Uutiskirje 1

Uutiskirje 2

Uutiskirje 3

Uutiskirje 4

Uutiskirje 5